90-vuotissyntymäpäivä

90-vuotissyntymäpäivä

Vararehtori Pertti Haapala 90-vuotiaan Tampereen yliopiston historiasta keväällä 2015:

Syntymäpäivä

Pertti HaapalaYliopistoja on monenlaisia ja niillä on toinen toistaan hienompia syntyhistorioita. Vanhimmat yliopistot ovat kirkon, kuninkaiden tai pienempien ruhtinaiden perustamia. Sitten tulivat valtiovallan ja yritysten perustamat. Tampereen yliopisto on kansalaisten perustama. Rahankeräys sitä varten aloitettiin onnettomaan aikaan, tammikuussa 1918.

Seitsemän vuotta myöhemmin Helsingissä aloitti kuitenkin uudenlainen Kansalaiskorkeakoulu, sittemmin Yhteiskunnallinen Korkeakoulu. Se siirrettiin Tampereelle vuonna 1960. Siihen tarvittiin jo valtion apua, mutta ratkaisevaa oli paikallinen sivistystahto. Sitä löytyi poliitikoista, muista kansalaisista ja nuorista, joista harvalla oli silloin mahdollisuus päästä yliopistoon.

Kalevanharjulle nousseen valkoisen "lasilinnan" luentosaleihin virtasi tavallista enemmän maaseudun, työväestön ja alemman keskiluokan lapsia. Tampereen yliopistosta tuli varsinainen herratehdas, joka koulutti erikoisen paljon hallintovirkamiehiä ja ensimmäisen polven sivistyneistöä. Tampereen yliopisto oli modernin yhteiskunnan mallituote, edistyksen eturintamassa. Uutta oli ajatus, että yhteiskunta muuttuu nopeasti ja sen suunnitteluun ja johtamiseen tarvitaan kokonainen armeija yhteiskuntatieteilijöitä.

Perustettiin uudenlaisia tiedekuntia ja uudenlaisia professuureja kuten tietojenkäsittelyoppi, jonka ensimmäiset professorit tulivat Nokian kaapelitehtaalta. Rehtori Paavo Koli halusi Tampereelle kansainvälisen yliopiston, jossa vastakkaiset maailmat kohtaisivat. Se näky oli silloin liian suuri. Toteuttamatta jäi myös suunnitelma sijoittaa yliopisto Hervantaan Teknillisen korkeakoulun viereen.

Tampereen yliopisto on edelleen nuori ja etsii paikkaansa maailmassa. Suomen lapset on nyt koulutettu ja maailma on saatu valmiiksi jo moneen kertaan. Nyt pitäisi kouluttaa maailmankansalaisia, sellaisia, jotka eivät etsi turvaa rajoista vaan niiden ylittämisestä. Olemme moniarvoinen, monitieteinen ja monikansallinen yliopisto, mutta voisimme olla tätä kaikkea paljon enemmän. Kansallinen vastuu on nyt kansainvälistä vastuuta. Ei siksi että meidän pitäisi hoitaa kaikki asiat, vaan siksi että Suomi ja Tampere eivät ole enää maailma, edes mielikuvissa.

Tiedon raja-aitojen rikkominen on taas avain uuteen tietoon, joka voi odottaa naapurin tontilla. Ajatus hyvästä yhteiskunnasta ei ole sekään hävinnyt. Tehtävä on nyt suurempi kuin 90 vuotta sitten, mutta niin ovat mahdollisuudetkin. Tässä ihailen kuuluisimman alumnimme, Juurakon Huldan asennetta. Hän ei halunnut olla herrojen määrittelemä "sosiaalinen probleemi" vaan päätti olla itse sen ratkaisu.