Uutisarkisto

17.5.2017

Kliinisen tutkijan rahoitus Olli Lohelle ja Kaisa Hartikaiselle

11.5.2017

Lahjoitusprofessuurin meneillään oleva kausi Tampereen yliopistossa päättyy vuoden 2017 lopussa.

10.5.2017

Kansainvälinen tutkijaryhmä osoitti mitokondrioiden lämpötilan ensimmäistä kertaa

5.5.2017

Lääkäriliitto tiedusteli viidennen ja kuudennen vuoden lääketieteen opiskelijoiden toivetyöpaikkoja

3.5.2017

Laboratoriodiagnostiikalla keskeinen merkitys hoidon tarpeen määrittelyssä ja hoidossa

2.5.2017

Diabetestutkimussäätiö myönsi 492 000 euroa apurahoina yhteensä 22 tutkimushankkeeseen

2.5.2017

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta jakoi yhteensä 18,2 miljoonaa euroa

27.4.2017

Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta myönsi rahoituksen 12 uudelle akatemiatutkijalle

26.4.2017

Olli Lohi sai Tampereen yliopiston Vuoden tiedeteko 2017 -palkinnon

26.4.2017

Tampereen yliopiston lastenpsykiatrian ja kardiologian tuoreet professorit kertovat tutkimusaloistaan