Taukojen edut

Alkaa
Alkaa kello
12.00
Paikka

Linna-rakennus, sali K 103, Kalevantie 5

PsM Marjaana Sianojan väitöstilaisuus

The virtues of rest: Recovery from work during lunch breaks and free evenings (Taukojen edut: Työkuormituksesta palautuminen lounastauoilla ja vapaa-aikana)

Väitöskirja kuuluu psykologian alaan.

Vastaväittäjänä on professori Sabine Sonnentag (Mannheimin yliopisto, Saksa). Kustoksena toimii professori Ulla Kinnunen.

Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
 

Työkuormituksesta palautuminen lounastauoilla ja vapaa-aikana

Väitöskirjatutkimus pyrki selvittämään, miten työntekijät voivat parhaiten palautua työn kuormituksesta lounastauoilla ja töiden jälkeen. Lisäksi tutkittiin, miten palautuminen on yhteydessä työntekijöiden hyvinvointiin vuoden aikavälillä.

Päivittäiset lounastauot ja lounastaukojen viettäminen työpaikan ulkopuolella edistivät työkuormituksesta palautumista. Myös pidemmistä tauoista oli hyötyä (tyypillisen tauon kesto vaihteli 20 ja 40 minuutin välillä). Lisäksi työasioista irrottautuminen tauon aikana ja vapaus päättää siitä, miten taukonsa viettää, olivat yhteydessä onnistuneeseen palautumiseen. Sen sijaan palautumisen kannalta ei ollut olennaista, viettivätkö työntekijät taukonsa yksin vai muiden seurassa.

Viidentoista minuutin mittaisiin puistokävelyihin ja rentoutusharjoituksiin osallistuminen lounastauon aikana oli yhteydessä parempaan keskittymiskykyyn ja vähäisempään väsymykseen iltapäivällä ennen kotiin lähtöä, kuin tauon viettäminen totuttuun tapaan. Rentoutusharjoituksiin osallistuminen oli yhteydessä myös vähäisempään koettuun stressiin. Työntekijät arvioivat lounastaukonsa miellyttävämmiksi niinä päivinä, kun he kävivät puistokävelyillä, kun taas rentoutumisharjoitus auttoi työntekijöitä irrottautumaan työasioista tauon aikana. Puistokävelyiden aikana työntekijöitä ohjeistettiin kävelemään yksin tai välttämään keskustelua ja keskittymään ympäröivään luontoon. Rentoutusharjoitus koostui progressiivisesta rentoutuksesta, syvähengityksestä ja ajatusten ja tunteiden hyväksymiseen tähtäävästä harjoituksesta.

Työasioista irrottautuminen on tärkeää myös työpäivän jälkeen. Työasioiden pohtiminen vapaa-ajalla ennusti lisääntyneitä uniongelmia ja lisääntynyttä uupumusasteista väsymystä vuotta myöhemmin. Tulos säilyi myös sen jälkeen, kun työn aikapaineet otettiin huomioon. Lisäksi poikittaisasetelmassa havaittiin, että työasioista irrottautuminen suojasi aikapaineiden uupumusasteista väsymystä lisäävältä vaikutukselta.

Väitöskirjatutkimus toteutettiin osana Tampereen yliopiston psykologian alan tutkimusprojektia ”Työstä palautuminen: työ- ja ympäristöpsykologisten näkökulmien yhdistäminen”. Tutkimusprojektia rahoitti Suomen Akatemia. Tutkimus koostui kahdesta osatutkimuksesta: 1722 työntekijää kattavasta kyselytutkimuksesta ja interventiotutkimuksesta, johon osallistui 97 työntekijää useista suomalaisista organisaatioista. Työntekijät työskentelivät pääosin tietointensiivisillä aloilla tai emotionaalisesti kuormittavissa töissä. Tyypillisimmät alat olivat koulutus, julkinen hallinto, media ja informaatioteknologia.

                                           ******

Marjaana Sianojan väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2395, Tampere University Press, Tampere 2018. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1904, Tampere University Press 2018.