Nätyn ja TAMK:n musiikkiteatteriopiskelijoiden ääni-installaatio

Alkaa
Alkaa kello
16.00
Päättyy
Päättyy kello
16.00
Paikka

Aloita kierros Nätyn Teatterimontun aulatiloista, osoite Tampereen yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, D-osa. Installaatio on avoinna to 22.3. klo 16-22 ja pe 23.3. klo 10-16.

Järjestäjä(t)

Näyttelijäntyön ja TAMK:n musiikkiteatteriopiskelijat

Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutuksen ja Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijoiden kanssa yhteistyössä tuotettu orgaaninen teos levittäytyy Tampereen yliopiston tiloihin. Opintojaksolla on tarkasteltu erilaisten äänien ja installaatioiden ominaisuuksia ja mahdollisuuksia, tuotettu omaa musiikkia, nauhoitettu kohinaa, meteliä ja omia biisejä ja ennen kaikkea tutustuttu uusiin ihmisiin. Taiteilijat ovat pohtineet, mikä on ääni ja miten sen voi installoida suhteessa toisiin ja suhteessa tilaan sekä miten pystyn itse installoimaan itseni osaksi laajempaa kokonaisuutta. He ovat murtaneet musiikillisia käsityksiään ja asettuneet alttiiksi muutokselle, tutkineet yliopiston rappukäytävän, opintoputken ja kappelin mahdollisuuksia taiteen impulsseille. Lisäksi he ovat päässeet kokeilemaan, miten studiotekniikkaa voi helposti hyödyntää teoksen valmistamisessa.

Mukana on 30 Nätyn ja TAMKin opiskelijaa
Ohjaaja on yliopistonlehtori Soila Sariola Äänentoisto/asettelu/studiotyö Nuutti Vapaavuori äänentoisto/asettelu Matias Palo Vieraileva luennoitsija tutkijatohtori Meri Kytö (musiikintutkimus, Tampereen yliopisto).

Sariola kertoo Ääni-installaatio-kurssista omin sanoin:

“Näin ison ääni-installaation ohjaus on ollut haaveissani pitkään ja tuntuu upealta, että juuri tämä kurssi voitiin toteuttaa yhteistyössä kahden koulun yhteensä 30:n taiteilijaopiskelijan kanssa. Ammattiin tähtäävä opiskelu on aina motivoitunutta ja sitoutunutta, joten tulokset ovat olleet uskomattomia. Prosessi on ollut kiinnostava ja uusia avauksia on tehty paljon. Luovuutta on valjastettu monella eri tavalla kuultavaksi ja nähtäväksi sekä eri kokoisia näyttämöitä on rakennettu eri kokoisiin -ja muotoisiin julkisiin tiloihin. Yliopiston tyhjät tilat on saatu soimaan. Myös pitkäkestoisen esityksen kysymykset ja haasteet ovat olleet keskusteluissamme. Taiteilijat tekevät upean työn erilaisissa tehtävissä installaation aikana.”

On syntynyt teos, joka elää omaa elämäänsä, on paikallaan, mutta liikkuu silti – tule katsomaan niin tiedät miten!

______________

Soila Sariola (s.1977) on kysytty laulaja ja pedagogi. Parhaiten hänet tunnetaan lauluyhtye Rajattoman alttona, mutta häntä voi kuulla myös Saaga Ensemblessa (mm. Pyynikin kesäteatterin musiikki 2017) ja erilaisten improvisaatioryhmien jäsenenä (mm. pohjoismainen Songs of the Moment-NORDIC). Sariola lauloi itsensä myös Cirque de Soleil:n taiteilijakaartiin v. 2015 ja toimi keväällä 2017 Tukholmassa singers core-teamissa Marina Abrámovicin pitkäkestoisessa teoksessa The Cleaner. Hän valmistelee taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan otsikolla “Äänen ja mielen monet polut – Miten taiteet yhdistyvät minussa?” (2012-). Taiteilun lisäksi Sariola toimii myös tällä hetkellä sydämensä asialla Tampereen yliopiston Nätyn laulun- ja musiikin yliopistonlehtorina.
 

Lisätietoja

Soila Sariola
puh. 0400 263 500