Voiko mobiilisovellus tukea yrittäjien työkykyä ja tuloksellisuutta?

Julkaistu 19.12.2017 - 11:43

Laaja Työterveyslaitoksen johtama Promo@Work tutkimuskonsortio on kehittänyt uuden mobiilisovelluksen tukemaan mikroyrittäjien työkykyä. Mobiilisovellus auttaa yrittäjää kehittämään omia tapojaan palautua työstä. Mukana konsortiossa ovat Suomesta Työterveyslaitos, Tampereen yliopisto ja Oulun yliopisto sekä Saksasta Kölnin yliopisto. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto.

Mikroyrittäjä on yksinyrittäjä tai yrittäjä, joka työllistää enintään 9 työntekijää.

Sovelluksen sisällöt on kehitetty yhteistyössä yrittäjien kanssa ja ne perustuvat uusimpaan tutkimustietoon.

- Sovellus erottuu kaupallisista sovelluksista muun muassa siinä, että myös sen ohjauksen logiikat perustuvat tutkittuun tietoon, korostaa sosiaalipsykologian professori Johanna Ruusuvuori Tampereen yliopistosta.

Konsortion johtaja Jaana Laitinen Työterveyslaitokselta toteaa, että yrittäjien työhyvinvointi ja työstä palautuminen on jäänyt vähälle huomiolle. Lomat jäävät usein pitämättä. Työpäivät venyvät. Monet yrittäjät nukkuvat liian vähän ja syövät epäsäännöllisesti. Yrittäjillä ei ole useinkaan vastaavaa työterveyshuoltoa kuin palkansaajilla.

- Onkin siis syytä etsiä uusia, kustannustehokkaita ja vaikuttavia keinoja tukea yrittäjien työkykyä, Laitinen toteaa.

Mobiilisovellus on yksi potentiaalinen vaihtoehto.

- Uusia sovelluksia näyttää tulevan tarjolle kuin sieniä sateella, mutta se mitä nyt ennen kaikkea tarvitaan, on lisää tutkittua tietoa siitä, mitkä sovellusten ominaisuuksista todella tarjoavat hyvän käyttäjäkokemuksen ja oikeasti auttavat edistämään terveyttä, korostaa Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Harri Oinas-Kukkonen, joka on vaikuttavien teknologioiden tutkimuksen pioneeri ja sovelluskehittäjä.

Mobiilisovelluksen vaikuttavuus testataan käytännössä alkuvuodesta alkavassa interventiotutkimuksessa. Mikroyrittäjien rekrytointi on parhaillaan käynnissä.

- Tavoitteena on, että sadat – jopa tuhannet – suomalaiset mikroyrittäjät käyttävät sovellusta tutkimusjakson aikana, kertoo tutkijatohtori Jaana-Piia Mäkiniemi Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulusta.  

Osallistua voivat kaikkien alojen mikroyrittäjät koko Suomesta. Ilmoittautuminen tapahtuu nettisivulla www.ttl.fi/palaudu. Kymmenille tuhansille mikroyrittäjille lähetetään myös sähköpostilla osallistumiskutsu tammikuussa.    

- Mikroyrittäjien hyvinvointi on tärkeä asia koko Suomelle, koska yli yhdeksän kymmenestä yrittäjästä on mikroyrittäjiä, valtaosa nettotyöpaikkalisäyksestä syntyy mikro- ja pienyrityksiin ja mikroyrityksillä on keskeinen rooli Suomen taloudelle, korostaa tutkimusjohtaja Matti Muhos Oulun yliopiston Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä MicroENTREstä.

Lisätietoja:  
Jaana Laitinen, konsortion johtaja, Työterveyslaitos, 046 851 4426, jaana.laitinen@ttl.fi
Harri Oinas-Kukkonen, professori, Oulun ylipisto, harri.oinas-kukkonen@oulu.fi
Matti Muhos, tutkimusjohtaja, Oulun yliopisto, matti.muhos@oulu.fi
Johanna Ruusuvuori, professori, Tampereen yliopisto, johanna.ruusuvuori@uta.fi
Jaana-Piia Mäkiniemi, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto, jaana-piia.makiniemi@uta.fi

Tutkimushankkeen kotisivu:
www.ttl.fi/tutkimushanke/promo-at-work