Vanhemmat lastensa väkivallan kohteina kautta historian

Julkaistu 27.3.2018 - 15:04
Raisa Toivo/ Kuva: Jonne Renvall
Tutkija Raisa Toivo sanoo, että sellaista yhteiskuntaa ei historiasta löydy, missä lapset eivät olisi joskus käyttäneet väkivaltaa vanhempiaan kohtaan.

Videopelejä ei voi yksin syyttää, sillä nuoret tekivät henkirikoksia jo 1600-luvulla

Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Jonne Renvall

Lasten vanhempiinsa kohdistamaa väkivaltaa on esiintynyt kaikissa tunnetuissa yhteiskunnissa kautta historian, vaikka sosiaalityöntekijät ja kriminologit ovat nostaneet sen viime vuosina esiin uutena ilmiönä.

Historiantutkija Raisa Toivo kertoo, että tämän väkivaltamuodon esiintyvyysluvut ovat pysyneet pitkään verrattain korkealla tasolla. Toivo on toimittanut yhdessä Marianna Muravyevan kanssa aiheesta teoksen ”Parricide anbd Violence Agaist Parents througout History”.

Teini-ikäisten väkivallanteot ovat nousseet viime vuosina uutisotsikoihin ja keskustelupalstoille. Syyllisiksi on sanottu hukassa olevaa vanhemmuutta ja raaistavia videopelejä.

Selitys videopelien vaikutuksesta ontuu siinä mielessä, että lasten vanhempiinsa kohdistamaa väkivaltaa esiintyi jo 1600-luvulla kauan ennen nykyaikaista viihdeteollisuutta videoineen ja nettipeleineen.

Esiin on viime aikoina noussut myös aikuisten lasten väkivalta ikääntyneitä vanhempiaan kohtaan. Tämän ongelman on pelätty kasvavan sitä mukaa, kun ikääntyvän väestön määrä kasvaa. Tämäkin ilmiö löytyy silti myös 1600-luvun lähteistä.

Huomattava ongelma
myös Suomessa

Euroopasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta koottujen tilastotietojen mukaan jopa 7–18 prosenttia vanhemmista on joskus joutunut lastensa väkivallan uhreiksi. Lasten vanhempiinsa kohdistamasta väkivallasta lähes 30 prosenttia tapahtuu yksinhuoltajaperheissä. Tekijät ovat useimmiten 10–18-vuotiaita nuoria miehiä, jotka hyökkäävät yksinhuoltajaäitiensä kimppuun.

Korkeimmat prosenttiluvut on mitattu Kanadassa. Suomessa lasten omiin vanhempiinsa kohdistamien murhien ja tappojen määrä on 2–5 prosentin luokkaa kaikista henkirikoksista. Raisa Toivo pitää määrää huomattavana, vaikka absoluuttisina lukuina se tarkoittaakin vain muutamaa tapausta vuodessa.

Kuolemantuomio
Mooseksen lain mukaan

Raisa Toivo tutki 1600-luvun hovioikeuksien päätöksistä neljän vuoden jakson, josta löytyi 20 tapausta, joissa lapsi oli lyönyt, potkinut tai töninyt vanhempiaan. Tuohon aikaan nykyisen Suomen alueella asui 300 000 – 350 000 asukasta.

– Nämä tapaukset käsiteltiin hovioikeudessa, koska niitä pidettiin Mooseksen lain mukaan kuolemantuomion alaisina rikoksina, Toivo sanoo.

Neljän vuoden aikana hovioikeuden tuomioluetteloon oli kirjattu yhteensä noin 600 rikosta, joista noin 300 oli väkivaltarikoksia. Niistä 20 tapausta tarkoittaa 7 prosenttia.

– Se on ihan hirveä määrä mutta pitää ottaa huomioon se, että siihen aikaan hovioikeudessa käsiteltiin vain sellaisia rikoksia, jotka laki määritteli elämän ja kaulan rikoksiksi eli niistä voi tulla kuolemantuomio. Tavallista tappelua tai nakkikioskin jono -tyyppistä siellä ei ollut vaan sellaisia, missä oli raskauttava asianhaara mukana.

1600-luvulla oikeus
lievensi tuomioita

Lasten vanhempiin kohdistaman väkivallan määrä on pysynyt yllättävän tasaisena kautta historian siitä huolimatta, että yhteiskunta on muuttunut. Vaihtelua näkyy siinä, miten ja millä tavalla tapaukset ovat tulleet oikeusjärjestelmän käsittelyyn.

– 1600-luvulla näkee ihan selvästi, että ihmiset tekivät kaikkensa pitääkseen ne tapaukset poissa oikeudesta. Ei kukaan halua kuolemanrangaistuksen uhkaa omille lapsilleen muussa kuin äärimmäisessä poikkeustapauksessa, Raisa Toivo sanoo.

Vaikka laki teoriassa määrääkin kuolemanrangaistuksen, niin 20 hovioikeudessa käsitellystä esimerkkitapauksesta vain yksi kuolemantuomio pantiin täytäntöön.  Loput muutettiin lievemmiksi rangaistuksiksi tai vapautettiin kokonaan.

Kapinointi tai väkivalta vanhempia vastaan oli 1600-luvulla myös poliittinen rikos, melkein valtiopetos ja uskonnollinen rikos jumalaa vastaan. Perheen ajateltiin tuolloin heijastavan koko yhteiskunnan järjestystä, jossa isä oli kuningas kuin jumala universumissa.

Hemmottelua vai
kurin löystymistä?

Lasten väkivaltaiseen käytökseen on esitetty monenlaisia syitä. Yksi selitys on kurin löystyminen ja lasten hemmottelu. Toisen selityksen mukaan väkivalta johtuu autoritaarisesta kasvatuksesta. Kolmas tapa on etsiä selitystä sosioekonomisista syistä.

Psykologisen selitysmallin mukaan väkivaltaiset lapset ovat mieleltään sairastuneita. Joidenkin psykologien mukaan mielenterveyden ongelmat ovat pelkästään sisäsyntyisisä. Toisten mielestä myös ympäristö ja lasten kohtelu vaikuttavat.

Raisa Toivo kertoo, että Yhdysvalloissa painotetaan sisäsyntyisiä selityksiä, Euroopassa taas korostetaan enemmän ympäristön vaikutusta.

Väkivallan selitysmallit vaihtelevat myös historiallisesti katsoen. 1500–1600-luvuilla uskotiin moraaliseen selitysmalliin, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat perimältään syntisiä syntiinlankeemuksesta alkaen ja siten taipuvaisia pahaan.

– Tämän selitysmallin mukaan meissä kaikissa asuu pieni murhaaja sisällä. Se on siksi pidettävä kurissa ja kasvatus on hyvää kurinpitoa. Toisaalta ihmiset pidetään työssä, etteivät ne kerkeä tekemään mitään pahaa, Toivo kertoo.

1700–1800-luvuilla siirryttiin medikalisoituneempaan selitysmalliin, jossa kaikkia ihmisiä ei enää pidetty lähtökohtaisesti pahoina. Siirryttiin moraalisesta lääketieteelliseen tai psykiatriseen selitysmalliin.

Moraalitarinan rinnalle
oikeuden todisteet

Väkivallan eri selitysmallit kohtasivat oikeudessa, jossa moraalitarinat eivät aina kestäneet oikeuden todisteiden taakkaa.

Näkemys vanhempien ja lasten rooleista käy ilmi normatiivisesta ja ideologisesta materiaalista, jota 1600-luvulla edustivat katekismus, kasvatusoppaat ja vanhempien murhista kertoneet pamfletit.

Moraalisen rappion etenemistie kulki pamflettien mukaan pienemmistä synneistä kohti isompia.

– Kun on ensin huorattu, ryypätty ja pelattu uhkapeleissä, kaikki rahat menneet ja isä kieltäytyy antamasta lisää, niin sitten päädytään murhaan. Sen jälkeen tuomitaan, ja vielä mestauspölkylle kävellessä tarinoiden päähenkilöt syyttävät äitiään siitä, miksei tämä häntä paremmin kasvattanut, kuvaa Raisa Toivo pamflettien sanomaa.

Oikeudessa asian käsittely alkaa tästä samasta moraalitarinasta, mutta sen jälkeen aletaankin etsiä todisteita, jotka tekevät vanhemmista osasyyllisiä. Näin vanhempien voitiin osoittaa provosoineen väkivaltaa ja kenties syyllistyneen siihen itsekin. Sen seurauksena rangaistukset lievenivät.

– Ideologiapuolelta syntyi kuva liian lepsusta ja hemmottelevasta vanhemmasta mutta käytännön puolella oikeudessa syntyykin tarina ylikurittavasta ja pahoinpitelevästä vanhemmasta, jonka väkivaltaan lapsi vastaa väkivallalla.

Vastakkaiset selitysmallit risteytyvät vielä enemmän, kun mukaan tulee lääkäreiden diagnoosi, jonka mukaan kaikki johtuukin mielenterveyden ongelmista ja alkoholismista.

Eri selitykset
eri yhteiskunnissa

Raisa Toivo ei halua antaa vastausta siihen, ovatko selitysmallit ja käsittelytavat parantuneet nykypäivään tultaessa.

– Sellaista yhteiskuntaa, missä tämä ongelma olisi onnistuttu poistamaan, ei löydy eli sitä täydellistä käsittelytapaa ei ole vielä keksitty. Ihmiset hakevat näille asioille selityksiä, ja eri selitykset toimivat eri yhteiskunnissa.

Toivo sanoo, että kirjaprojektin tarkoituksena oli tuoda psykologisoivaan selitysmalliin lisää ulottuvuuksia sosioekonomisista, tilannesidonnaisista sekä ihmissuhteisiin ja emootioihin liittyvistä puolista.

– Halusimme tuoda esiin erilaisia tapauksia historiasta, jotta saataisiin lisää näkökulmia. Koska ihmisten ongelmat ovat moniulotteisia, näitä asioita pitää tarkastella tosi monesta eri näkökulmasta ja monen eri tieteenalan kannalta.

Parricide and Violence Against Parents throughout History: (De)Constructing Family and Authority? Marianna Muravyeva, Raisa Maria Toivo. Palgrave Macmillan 2018.