Vaalipassiivisuus lisää levottomuuksien riskiä

Julkaistu 24.8.2017 - 08:27
Heikki Paloheimo/ Kuva: Teemu Launis
Heikki Paloheimo arvioi, että poliittiset vastakohtaisuudet ovat terävöityneet 2000-luvulla. Vasemmiston ja oikeiston jännitteet ovat kasvaneet etenkin talous- ja sosiaalipolitiikassa. Kuva: Teemu Launis

Emeritusprofessori Heikki Paloheimoa huolestuttaa, että hyvinvointivaltiota eniten tarvitsevat jättävät äänestämättä

Parlamentaarinen demokratia toimii Suomessa aiempaa paremmin, mutta äänestysaktiivisuuden lasku huolestuttaa.

– Hyvinvointivaltiota kaikkein eniten tarvitsevat ovat jääneet passiivisiksi. Se on surullinen kehitys, joka voi sisältää yhteiskunnallisten levottomuuksien aineksia. Riskit lisääntyvät, jos poliittinen osallistuminen eriytyy tällä tavalla, sanoo Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo.

Paloheimo arvioi politiikan valtasuhteiden muutosta alkusyksystä julkaistavassa kirjassa Poliittinen valta Suomessa, joka on Paloheimon johtaman samannimisen akatemiaprojektin loppuraportti.

Suomen järjestelmämuutos
harvinainen länsimaissa

Suomi siirtyi vahvasta presidenttijohtoisesta hallinnasta lähes parlamentaariseen demokratiaan parissa vuosikymmenessä. Heikki Paloheimo arvioi, että muutos Urho Kekkosen ajasta nykypäivään on ollut poikkeuksellisen raju, kun presidentin valtaa on siirretty hallitukselle. Näin nopeat järjestelmämuutokset ovat hänen mukaansa aika harvinaisia läntisissä demokratioissa. Muutos johtuu monista eri syistä.

– Henkilötekijöillä on aivan keskeinen vaikutus, siis vastareaktio Urho Kekkosen hyvin vahvaan presidentin valtaoikeuksien käyttämiseen, Paloheimo sanoo.

Vuoden 1919 hallitusmuoto antoi presidentille vahvat valtaoikeudet, joita Kekkonen käytti kuin ”ahmatti olisi päässyt voileipäpöydän kimppuun”. Voileipäpöytävertauksen keksi eläkkeellä oleva professori Dag Anckar.

Kekkosen edeltäjä Juho Kusti Paasikivi oli ensimmäinen presidentti, joka otti aktiivisesti osaa ulkopolitiikkaan.

Kekkonen avarsi valtaoikeuksien käyttöä sisäpolitiikan puolelle. Paloheimon mukaan Kekkosen presidentinvallan ytimenä oli kaksi asiaa: mahdollisuus päättää siitä, mitkä puolueet ja henkilöt valitaan hallitukseen ja mahdollisuus hajottaa eduskunta ja sitä kautta erottaa hallitus.

Puolueet nöyrtyivät Kekkosen edessä, sillä erimielisyys presidentin kanssa olisi katkaissut tien valtaan ja hallitukseen.

Kekkosen valtaoikeudet
vahvempia kuin Trumpin

Urho Kekkosen vallankäyttö pysyi Heikki Paloheimon mukaan demokratian rajoissa eikä ylittänyt toimivaltuuksia.

– Ei siinä yli menty, koska Kekkonen toimi sillä mandaatilla, minkä Suomen hallitusmuoto hänelle tarjosi, Paloheimo sanoo.

Suomen politiikan tuntija, skottitaustainen tutkija David Arter on arvioinut, että Urho Kekkosen 1970-luvulla käyttämät valtaoikeudet olivat vahvempia kuin presidentin valtaoikeudet Yhdysvalloissa. Suomessa ei ollut amerikkalaistyyppistä check and balance -järjestelmää, jossa voimat ja vastavoimat pitävät toisensa kurissa.

– Check and balance tulee nyt Yhdysvalloissa Donald Trumpin presidenttikauden aikana selvästi esiin, kun kongressi ei kaikkea niele. Kongressilla on suuret mahdollisuudet jarruttaa ja estää presidentin politiikan toteutumista, Paloheimo muistuttaa.

Presidentti voi voittaa
myös parlamentarismissa

Presidentin valtaoikeuksia karsittiin ensin vuodesta 2000 Tarja Halosen kauden aluksi ja toisen kerran vuonna 2012 Sauli Niinistö aloittaessa.

Valtiosääntöjuristit epäilivät vielä vuoden 2000 uudistuksen sisältäneen konfliktin mahdollisuuden tasavallan presidentin ja hallituksen välillä. Vuoden 2012 jälkeen perustuslakiin lisättiin pykälä, jonka mukaan presidentin ja valtioneuvoston mahdollinen erimielisyys pitää saattaa eduskunnan ratkaistavaksi.

– Arvioin silloin, että tämä vähentää presidentin valtaoikeuksia ja tekee järjestelmästämme puhtaammin parlamentaarisen. Ajattelin silloin, että hallitukset ovat aina enemmistöhallituksia, jotka saavat eduskunnan tuen, Paloheimo sanoo.

Paloheimo kertoo muuttaneensa arviotaan Sipilän hallituksen aikana. Nyt hän arvioi, että Niinistön lähes 90 prosentin kansansuosio ja suuri tyytymättömyys hallitukseen saattaisivat johtaa siihen, että presidentti voisikin voittaa hallituksen eduskunnan äänestyksessä.

Mandaattinsa uusimista pohtivat kansanedustajat voisivat kannattaa suosittua presidenttiä mieluummin kuin epäsuosittua hallitusta, jos ratkaisun paikka tulisi vastaan vaalikampanjan edellä.

Onko lopputulos se, että parlamentarismi ei vuoden 2012 pykälän seurauksena kasvanutkaan?

– Ei oikeastaan, koska eduskuntahan siinä kuitenkin on temppelin harjalla. Eduskunnalla on keskeinen rooli, mutta en pidä yhtä itsestään selvänä kuin viisi vuotta sitten sitä, että presidentti häviäisi. Saattaa voittaakin, mutta se edellyttää tukea eduskunnalta, Paloheimo sanoo.

Jämäkän johtajan tilausta
presidentinvaalissa

Kansalaisten odotukset vahvasta johtajasta vaikuttavat Heikki Paloheimon mukaan presidentinvaalien kilpailuasetelmaan.

– Laajaa kannatusta saadakseen täytyy ehdokkaan korostaa vahvaa presidentin roolia. Sellaiset ehdokkaat, jotka korostavat puhtaasti parlamentaarista presidentin roolia, tulevat tuskin kovin hyvin menestymään, Paloheimo sanoo.

Presidentin autoritaarista roolia kannattavia ehdokkaita Paloheimo ei ole havainnut, mutta vaalin toiselle kierrokselle voi hänen mukaansa päästä vain sellainen ehdokas, joka ”korostaa tavalla tai toisella aika jämäkkää presidentin johtajuutta”.

Onko perussuomalaisten Laura Huhtasaari sellainen ehdokas, joka voi korostaa vahvaa presidentin roolia?

– Oletan että hän tulee yrittämään sitä. Hän korostaa kampanjassaan varmaan niitä teemoja, joita hän on pitänyt esillä nytkin. Siltä osin kuin on kysymys maahanmuutosta ja Suomen kansainvälisistä suhteista, niin on aika helppo todeta niiden kuuluvan presidentin ulkopoliittiselle tontille.

Blokkivaali voisi
lisätä äänestysintoa

Suomi saa ensi vuodesta alkaen uudet vaalit, kun äänestäjät valitsevat maakuntavaltuustot 18 maakunnalle. Vaalien suuren määrän pelätään jo laskevan äänestysintoa.

Heikki Paloheimo ehdottaa ratkaisuksi vaalien yhdistämistä. Ruotsissakin kunta-, maakunta- ja valtiolliset vaalit järjestetään samana päivänä ilman ongelmia.

Paloheimo ottaisi oppia myös ruotsalaisesta blokkivaalista, joka antaa äänestäjille selvyyden siitä, millaisen hallituskoalition puolesta hän äänestää. Suomessa puolueet lähtevät vaaleihin sammutetuin lyhdyin sitoutumatta mihinkään hallituspohjaan.

– Tämä on äänestäjän kannalta huono asia ja saattaa olla yksi syy siihen, että äänestysaktiivisuus on Suomessa selvästi alhaisempi kuin Ruotsissa ja Norjassa. Kun meillä ei ole blokkipolitiikan perinnettä, joka Ruotsissa muotoutui jo 1900-luvun alkupuolella, niin ei sille ole oikein edellytyksiä nykyisessä monipuoluejärjestelmässä.

Jos kokoomus ilmoittaisi ennen vaaleja tavoittelevansa porvarihallitusta, saisi keskusta vallan kilpailuttaa vaalien jälkeen kokoomusta muita puolueita vastaan.

– Ei mikään puolue halua sitoa käsiään tavalla, joka lisää toisten puolueiden valtaa.

Jännitteet kasvavat,
tutkimustieto ei kelpaa

Puolueiden väliset vastakohtaisuudet lientyivät 1960-luvulta 2000-luvulle saakka. Heikki Paloheimo sanoo, että 2000-luvulla jotkut vastakohtaisuudet ovat terävöityneet uudelleen. Yksi niistä liittyy kansainvälisyyteen.

– Talous- ja sosiaalipolitiikassa vasemmiston ja porvarillisten puolueiden jännitteet ovat nyt suuremmat kuin ne olivat 1970- ja 1980-luvuilla hyvinvointivaltion rakentamisen aikana, Paloheimo arvioi.

Suomessa ja Länsi-Euroopassa hallitusten talouspoliittiset tavoitteet ovat nyt epäselviä. Suomessa vuoden 2015 vaalikampanjan aikana taloustieteilijätkin esittivät toisistaan poikkeavia arvioita siitä, pitäisikö valtion velkaa lisätä ja kuinka kohtalokasta lisävelan ottaminen on.

Paloheimo kiteyttää, että 1950-luvulta 1980-luvulle saakka tutkimukseen perustuva asiantuntijatietämys loi konsensusta talous- ja sosiaalipoliittiseen päätöksentekoon. Nykyisin yhteiskuntatieteilijät liikkuvat epävarmemmassa maastossa eikä tutkijoiden asiantuntijapanos tarjoa pohjaa konsensukselle. Asetelma luo tilaa poliittisten vastakohtaisuuksien kasvulle.

– Asiantuntemus kelpaa, jos tulokset ovat ennakkokäsitysten mukaisia, mutta muuten ne eivät kelpaa. Tutkijayhteisön ja poliittisten päätöksentekijöiden kannalta tämä on surullinen kehitysasetelma, Paloheimo sanoo.

Teksti: Heikki Laurinolli

Poliittinen valta Suomessa. Toim. Mari K. Niemi, Tapio Raunio ja Ilkka Ruostetsaari. Vastapaino 2017. Ilmestyy syyskuussa.