Terveyskäyttäytymisen sylttytehdas onkin moniulotteinen kuluttajuus

Julkaistu 14.8.2017 - 09:27

Terveyssosiologi tutkii valintojen syitä

- Terveyskäyttäytymisessä on kyse paljon muustakin kuin terveyden tavoittelemisesta – kyse on ihmisten valinnoista ja niiden taustalla olevista lukuisista tekijöistä, sanoo terveyssosiologian professori Piia Jallinoja Tampereen yliopistosta.

- Terveyssosiologiassa tutkitaankin myös mediaa, mainontaa, elintarviketeollisuutta, elintarvike- ja terveyspolitiikkaa ja teknologioita.

Jallinoja aloitti tehtävässään Tampereen yliopistossa elokuun alussa.

- Terveyssosiologian tulee olla mukana ratkaisemassa monia ajankohtaisia yhteiskunnan ongelmia. Näitä ovat esimerkiksi terveydenhuollon mahdollisuudet hoitaa väestöä resurssien vähentyessä ja monien hoitomuotojen kallistuessa, väestöryhmien väliset terveyserot, elintapoihin liittyvien sairauksien ehkäisy sekä uusiin teknologioihin liittyvät eettiset kysymykset. Kiinnostavaa viime vuosina on ollut seurata, miten terveyskysymysten yhteydessä on alettu pohtia myös ympäristökysymyksiä, Jallinoja sanoo.

Jallinoja on tutkinut muun muassa ruokaan ja liikuntaan liittyviä valintoja ja niiden muutosta, terveyspuhetta mediassa, ja erilaisia ruokavaliotrendejä. Tällä hetkellä hän tutkii vallalla olevaa vegaanisten tuotteiden nousua ja sitä, miten kasvisruuan asema on muuttunut väheksytystä ”ituhippien touhusta” muodikkaaksi ruokailmiöksi.

- Vegeboomi on hyvä esimerkki sitä, kuinka ihmiset innostuvat uusista tuotteista, kun ne ovat samaan aikaan ajan hermolla ja monen asian suhteen hyvää tekeviä – terveyden, ilmaston ja eläinten. Elintapojen muutos ei siis lähde vain tiedosta, miten pitäisi elää. Myös terveyden edistäjien on tarjottava muutakin kuin terveyttä kansalaisille.

Helsingissä syntynyt Jallinoja suoritti akateemiset opintonsa Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa Genetics, negotiated ethics and the ambiguities of moral choices valmistui 2002.

Jallinoja työskenteli aiemmin Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen johtajana ja sitä ennen tutkimusjohtajana. Hän toimi myös muun muassa THL:n yksikönjohtajana ja erikoistutkijana.

Lisätietoja:
Professori Piia Jallinoja, 050 437 7047, piia.jallinoja@uta.fi

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 14.8.2017