Tampereen yliopiston tutkinto-ohjelmista kuuteen voi päästä todistusvalinnalla

Julkaistu 14.6.2018 - 15:49
Hakijapalvelut/ Kuva: Jonne Renvall
Todistusvalinta yleistyy korkeakouluissa. Tampereen yliopiston hakijapalveluissa käydään läpi hakupapereita.

Matematiikassa ja tilastotieteessä lähes kaikki opiskelijat valitaan todistusten perusteella

Teksti: Milla Pyyny
Kuva: Jonne Renvall

Ylioppilastodistuksen merkitys kasvaa korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Tampereen yliopiston tutkinto-ohjelmista kuuteen voi päästä todistuksen perusteella.

Tampereen yliopistoon haki tänä vuonna 22 000 opiskelijaa. Kaikki yhteishaussa hakeneet otetaan huomioon myös todistusvalinnassa.

Kauppatieteissä yli
puolet todistusvalinnalla

Tampereen yliopiston kauppatieteiden, hallintotieteiden sekä matematiikan ja tilastotieteiden todistusvalinnat on julkaistu.

Hallintotieteisiin valittiin todistusvalinnalla lähes sama määrä kuin viime vuonna. Ylioppilastodistuksella valittiin 27 hakijaa, mikä on 20 prosenttia aloituspaikoista.

Kauppatieteet puolestaan nostivat todistusvalinnan sisäänottomääränsä huomattavasti. Kauppatieteet valitsivat todistusvalinnalla 60 prosenttia, mikä tarkoittaa 81 opiskelijaa.

Matematiikassa ja tilastotieteissä lähes kaikki opiskelijat valitaan todistuksen perusteella. Valintakoe järjestetään ainoastaan niille, joilla ei ole ylioppilastodistusta.

Monilla aloilla on valtakunnallisia yhteisvalintoja, kuten kauppatieteillä. Päätökset todistusvalinnan ja valintakokeen roolista tehdään yhdessä kauppakorkeakoulujen kesken. Muussa tapauksessa kiintiöt ovat toistaiseksi olleet jokaisen yliopiston ja tiedekunnan itsensä päätettävissä.

Tänä vuonna todistusvalinta Tampereen yliopistossa on käytössä myös historian, yhteiskuntatutkimuksen ja tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmissa. Loput todistusvalinnat julkaistaan tulevina viikkoina. Kaikki opiskelupaikan saaneet julkaistaan viimeistään 28. kesäkuuta.

Yli puolet todistuksella
korkeakouluun lähitulevaisuudessa

Ylioppilastodistusten painoarvoa korkeakouluihin haettaessa lisätään tulevaisuudessa. Taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön aloittama opiskelijavalintauudistus.

Ensi vuodesta ei ole vielä varmaa tietoa, mutta vuoteen 2020 mennessä todistusvalinta laajentuu lähes kaikkiin tutkinto-ohjelmiin korkeakouluissa. Tämä tarkoittaa sitä, että yli puolet opiskelijoista valitaan korkeakouluihin pelkän ylioppilastutkinnon perusteella.

Valintakokeet eivät ole kuitenkaan täysin poistumassa. Soveltuvuuskokeita käytettäisiin jatkossa ainakin taidealoilla ja liikuntatieteellisessä.

Kokeita pyritään viemään suuntaan, mikä ei vaatisi hakijan pitkää valmistautumista valintakokeisiin. Koe edellyttäisi suppeampaa ennakkomateriaalia, tai jopa sen poistumista kokonaan. Tällöin hakija saisi materiaalin vasta valintakoetilaisuudessa.

Opiskelijavalinnan uudistus
jakaa mielipiteitä

Ylioppilastodistuksen painoarvon lisääminen on herättänyt paljon keskustelua, ja argumentteja on heitelty puolesta ja vastaan.

Tampereen yliopiston opintokoordinaattori Matti Kettunen esittelee uudistuksen puolesta ja vastaan esitettyjä perusteluja. Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämässä raportissa perustellaan todistusvalinnan lisäämistä muun muassa välivuosien vähentämisellä.

– Valintakokeisiin täytyy perinteisesti valmistautua pitkään, jolloin valmistautuminen yhdessä ylioppilaskirjoitusten kanssa voi olla hankalaa. On perusteltu, että välivuosia tällöin kertyy, Kettunen kertoo.

Perusteluja on esitetty myös tuplavalmistautumisen kitkemisellä. Ajatuksena on, että lukio ja ylioppilaskirjoitukset valmistaisivat suoraan korkeakouluopintoihin.

Vasta-argumentteja todistusvalintauudistukselle on myös esitetty useita. Tietyillä aloilla ollaan huolissaan siitä, mittaako ylioppilastutkinto riittävästi soveltavuutta ja motivaatiota korkeakouluopintoihin.

Huolenaiheeksi on mainittu myös lukion yleissivistävän merkityksen heikentyminen. Taustalla on pelko, että lukioissa opiskelijat taktikoivat valitsemalla tiettyjä aineita, joissa hyvän arvosanan saaminen on helpompaa.

Tampereen yliopiston oppilaskunta Tamy on esittänyt omat näkemyksensä opiskelijavalintauudistuksesta. Tamyn alkuvuodesta tehdyssä lausunnossa korostetaan hakijoiden eriarvoisuuden lisääntymistä. Lausunnossa mainitaan, kuinka erilaisissa elämänvaiheissa korkeakouluihin hakeutuvien tasavertaiset mahdollisuudet uudistuksen myötä heikkenevät huomattavasti.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan lausunto todistusvalinnasta

Lue myös: Työläistausta nostaa kynnystä yliopistoon