Riskienhallinnan näkökulmia uudessa avoimessa kirjassa

Julkaistu 11.4.2018 - 10:29

Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja on uusi tieteellisistä artikkeleista koostuva teos, jossa esitellään monipuolisesti erilaisia riskeihin ja riskienhallintaan liittyviä näkökulmia. Kirjan ovat toimittaneet Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala ja Pauliina Havakka.

Kirja pyrkii omalta osaltaan vastaamaan riskien ja riskienhallinnan toimintaympäristössä viime vuosien aikana tapahtuneeseen nopeaan kehitykseen sekä riskien syntymekanismien ja vaikutusten muutokseen. Kirjan tavoitteena on lisäksi virittää riskienhallintaan liittyvää akateemista keskustelua.

Kirja koostuu seitsemästä opetukseen soveltuvasta tutkimusartikkelista, joista jokainen muodostaa myös itsenäisen kokonaisuuden ja on mahdollista lukea erikseen. Artikkelit täydentävät ja ajantasaistavat riskienhallinnan perusteoksissa käsiteltyjä riskin määritelmiä, käsitteitä ja kokonaisvaltaista riskienhallintaprosessia.

Ensimmäiset kolme artikkelia käsittelevät riskin olemusta ja riskienhallintaa uusimpien tutkimusten sekä organisaatioiden käytännön näkökulmasta. Artikkeleissa tarkastellaan muun muassa riskien ja riskienhallinnan keskeisiä käsitteitä, turvan rakentamisen peruskysymyksiä sekä riskitietoisuutta johtamiseen liittyvässä päätöksenteossa.

Kolmessa seuraavassa artikkelissa käsitellään maineriskiä ja sosiaalisia riskejä ajankohtaisten esimerkkien ja tilastojen perusteella. Artikkeleissa tarkastellaan maineriskin käsitettä ja maineriskien vaikutuksia yritysten liiketoimintaan, sosiaalisia riskejä ja niiden yhteiskunnallista merkitystä sekä sosiaalisten riskien hallinnan käsitettä ja ulottuvuuksia. Viimeinen artikkeli esittelee vapaasti saatavilla olevan RiskDemo-ohjelmiston, jonka avulla lukija voi halutessaan testata ja havainnollistaa monenlaisia riskien ominaisuuksia.

Kirja soveltuu korkeakouluopetukseen riskienhallinnan opintojaksoille, ammattikorkeakoulujen opetusohjelmiin, yrityksissä ja muissa organisaatioissa riskienhallinnan parissa työskenteleville sekä vakuutusalalla toimiville.

Tampere University Pressin julkaisema teos on luettavissa TUP OA Books -kokoelmassa Tampereen yliopiston avoimessa TamPub-julkaisuarkistossa. Se löytyy myös kansainvälisestä OAPEN Library -portaalista.

Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala, Pauliina Havakka: Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja. Tampere: Tampere University Press 2018

Lisätietoja:
Jarna Kulmala, p. 050 318 7656
Lasse Koskinen, p. 050 3187574

Lisätietoja Tampere University Pressin avoimesta julkaisemisesta:
Kati Mäki, p. 040 190 4267, kati.maki@uta.fi
Tampere University Press