Professori Markku Mäki sai merkittävän kansainvälisen tutkijapalkinnon

Julkaistu 8.6.2018 - 14:32
Professori emeritus Markku Mäki
Professori Markku Mäki

Tampereen yliopiston professori emeritus Markku Mäki on saanut Euroopan lasten gastroenterologien ESPGHAN-yhdistyksen Distinguished Service Award -palkinnon.

Vuotuinen palkinto myönnetään henkilölle, jolla on ollut merkittävä rooli lasten gastroenterologian, hepatologian tai ravitsemuksen tutkimuksen kehittäjänä. Palkinto voidaan myöntää elämäntyöstä tai viimeaikaisesta merkittävästä saavutuksesta.

- Mäen tieteelliset saavutukset ovat huomattavat, totesi ESPGHANin puheenjohtaja, professori Raanan Shamir palkintoa luovuttaessaan.

Mäki on keskittynyt tutkimuksessaan gluteeniin liittyviin sairauksiiin, niiden hoitoon, epidemiologiaan, genetiikkaan ja sekä lasten että aikuisten tautimekanismeihin. Hänen työnsä perusteella on syntynyt käsitys keliakian mekanismeista ja otettu maailmanlaajuisesti käyttöön uusia kliinisiä menetelmiä.

Mäki teki pioneerityötä hyödyntäessään vasta-aineita keliakian tunnistamisessa. Hän esitti ensimmäisenä myös käsityksen keliakian autoimmunologisesta mekanismista. Mäki havaitsi samoin, että keliakiaa voi esiintyä ilman suolinukan vaurioita. Hän on lisäksi kehittänyt keliakiatestejä ja jatkaa tätä työtä; nykyisin Mäki tekee myös keliakiaan liittyviä lääketutkimuksia.

Mäki on julkaissut yli 400 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia, joista yli 300 käsittelee keliakiaa ja hänen  tutkimuksiinsa viitataan yli tuhat kertaa vuosittain. Hän on myös aiemmin saanut tutkimustyöstään monia tunnustuksia.

Palkinto luovutettiin European Society for Paediatric Gastroenterology, Hepatology and Nutrition -yhdistyksen konferenssissa Genevessä.

ESPGHAN-järjestössä professori Mäki on ollut mukana vuodesta 1978, myös järjestön pääsihteerinä.

ESPGHANin perustajiin kuuluu muun muassa Tampereen yliopiston emeritusprofessori ja -rehtori Jarmo Visakorpi.

ESPGHAN