Pitkäikäisyyden vallankumous muuttaa koko yhteiskuntaa

Julkaistu 28.2.2018 - 10:17

Terve vanhuus pitenee mutta hoidon tarve kasvaa

Suomi elää pitkäikäisyyden vallankumousta, kun hyvin vanhojen ihmisten määrä kasvaa eurooppalaista huippuvauhtia. 90-vuotiaita ja sitä vanhempia oli 1970-luvun alussa kolmisen tuhatta, nyt heitä on noin 50 000 ja vuonna 2065 noin 190 000. Yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa 3-5 tuhannella joka vuosi.  

Vanhuuden pidetentyessä terveenä ja toimintakykyisenä eletty elinaika kasvaa. Neljän ja viiden sukupolven perheet yleistyvät ja yhä useammalla on eläkkeelle jäädessä omat vanhemmat elossa. Hoidon ja hoivan tarve lykkäytyy yhä korkeampaan ikään. Hyvin vanhojen terveydentila ja toimintakyky eivät kuitenkaan 20 viime vuoden aikana ole parantuneet. On siis yhä enemmän aktiivisia ja toimintakykyisiä hyvin vanhoja ihmisiä, mutta myös yhä enemmän niitä, jotka elämänsä loppuvaiheessa tarvitsevat toisten apua ja hoivaa. Erityisen paljon hoivan tarvetta aiheuttaa muistisairaus, josta elämänsä lopulla kärsii melkein joka toinen yli 90-vuotiaaksi elävä. Samaan aikaan vanhuusiän palvelut ovat julkisen talouden keskeinen säästökohde.

Hyvin vanhojen ihmisten terveyttä, elämänlaatua, palveluita sekä näiden muutosta ajassa tutkitaan kahdessa laajassa Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ja Gerontologian tutkimusyksikön hankkeessa.

Tervaskannot 90+- hankkeessa on tutkittu yli 90-vuotiaiden tamperelaisten terveyttä, toimintakykyä, sosiaalisia suhteita, elämän kokemista ja avun ja palveluiden tarvetta ja saamista jo yli 20 vuoden ajan.  Tietoa on koottu kaikista ikäryhmään kuuluvista tamperelaisista vuosina 2001, 2003, 2007, 2010 ja 2014 ja jo tätä ennen kotona asuvasta ryhmästä.  Pitkän kestonsa, samanlaisina toistuneiden tiedonkeruiden ja korkean vastausprosentin (noin 80 % joka kerta) vuoksi tutkimus on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Maaliskuussa 2018 toteutetaan uusi tiedonkeruu, joka kohdistuu kaikkiin vuonna 1928 ja sitä ennen syntyneisiin tamperelaisiin.

Hankkeessa Mitä pitkäikäisyyden vallankumous merkitsee sosiaali- ja terveyspalveluille selvitetään kansallisten hoitorekisterien avulla yli 70-vuotiaiksi eläneiden suomalaisten palvelujen käyttöä ja hoidon saamista erityisesti elämän viimeisinä vuosina.

Hankkeet kuuluvat osana Suomen Akatemian rahoittamaan Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköön.

Yhteys:
Gerontologian professori Marja Jylhä, 040 588 9100, marja.jylha@uta.fi
Tampereen yliopisto

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 28.2.2018