Lapset pääsivät mukaan yliopistolle

Julkaistu 18.11.2016 - 14:35
Johanna ja Tia Mäkelä/ Kuva: Jonne Renvall
Johanna Mäkelä otti Tia-tyttären mukaan työpaikalle. Kuva: Jonne Renvall

 

Lapsen ihmisoikeuksien edistäminen on jokaisen aikuisen tehtävä. Osana YK:n lasten oikeuksien viikkoa Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä järjestettiin ensimmäistä kertaa Lapsi mukaan töihin -päivä. Tarkoituksena oli tutustuttaa lapsia työmaailmaan ja työntekoon sekä näyttää, missä lapsille tärkeät aikuiset työskentelevät ja minkälaista työnteko on. Päivää organisoi lapsiasiavaltuutettu yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Kasvatustieteiden yksikön tutkija Susanna Mikkonen nautti aamiaista tyttäriensä Idan ja Stellan kanssa.

Mikkonen on valmistunut kasvatustieteiden yksiköstä vuonna 2011 ja työskennellyt sen jälkeen yliopiston hallinnossa ja kehittämishankkeissa. Tutkijan työn ohessa Mikkonen tekee väitöskirjaa työläisperheistä tulleista yliopisto-opiskelijoista.

5-vuotias Ida ei vielä tiedä, mitä äiti tekee työkseen, mutta oli hyvin innoissaan Atalpan liikuntatalon vierailusta. Atalpassa järjestettiin perheen pienimmille temppurata.

– Käytiin äidin huoneessa riisumassa ja vaihtamassa kumpparit näihin kenkiin, kertoo Ida ja osoittaa hopeisen värisiä tossujaan.

Mikkosen mukaan perhe-elämän ja tutkijan työn yhteensovittaminen on toistaiseksi sujunut hyvin. Työ on vapaata ja joustavaa, mutta haasteitakin on. Työmatkat ja konferensseissa käynti ovat vaikeita asioita pienten lasten takia, ja lisäksi tutkijan työ vaatii paljon työtä ja omistautumista.

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön opintokoordinaattori Johanna Mäkelä saapui tyttärensä Tian kanssa Hämeenlinnasta. Mäkelä tekee tällä hetkellä väitöskirjaa poliittisista naisjohtajista.

Tia kertoi, että tämä ei ole hänen ensimmäinen kertansa yliopistolla. Hän oli jo kesällä opettelemassa työntekoa paperitöiden parissa.

Mäkelän mukaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on haastavaa. Työmatkat Hämeenlinnasta ovat pitkiä ja ruuhkavuodet aiheuttavat omat haasteensa, mutta lohdullista on se, että lapset kasvavat.

– Lapsi mukaan töihin -päivät ovat hyvä idea, siten vanhemman työpaikka ja työ eivät jää mysteereiksi, Mäkelä sanoo.

Kasvatustieteiden yksikön yliopisto-opettaja Raisa Harju-Autti istui yhdessä kolmen lapsensa Veikon, Huldan ja Mildan kanssa aamiaisella.

– Äiti opettaa työkseen tulevia opettajia, kertoi Veikko.

Harju-Autti tekee myös väitöskirjaa. Aiheenaan hänellä on maahanmuuttajaoppilaiden kielellinen tukeminen perusopetuksen yläluokilla.

Lapset olivat vaikuttuneita yliopistosta.

– Aamurutiinitkin sujuivat nopeammin kuin yleensä, Harju-Autti naureskeli.

Hänen mielestään on hienoa, että kasvatustieteiden yksikkö osallistui tähän Suomen ensimmäiseen Lapsi mukaan töihin-päivään.

Teksti: Johanna Kernen

 

Raisa Harju-Autti ja lapset/ Kuva: Jonne Renvall
Raisa Harju-Autti yhteiskuvassa lastensa Veikon, Huldan ja Mildan kanssa. Kuva: Jonne Renvall